KIRJANPIDON MENO-TULO -TEORIA

Kirjanpidon kehittymisestä:
August Lilius, 1862 ”Käytännöllinen opastus yksinkertaisessa kirjanpidossa Tehdastelijoille ja Ammattilaisille”. Teoksen tarkoitus oli auttaa kauppiasta pysymään selvillä saamisistaan ja veloistaan sekä omaisuuden määrästä ja muutoksista.

1895 säädettiin osakeyhtiölaissa kirjanpitovelvollisuus osakeyhtiöille, osuuskunnille vastaava velvollisuus säädettiin 1925, 1928 säädettiin laki tilinpäätöksen julkisuudesta. Kirjanpitolaki 1945.

Meno-tulo –teoria tuli johtavaksi suomalaiseksi käytännöksi elinkeinoverolaissa 1968 ja 1973 säädetyssä kirjanpitolaissa.

1980-luvulla talouden kansainvälistyminen pakotti lainsäädännön harmonisointiin EU-säädösten kanssa. Kirjanpitolakia uudistettiin 1992 ja 1997.

Viimeisin kansainvälistymisen vaihe on IAS/IFRS –kirjanpitosäännösten sisällyttäminen osaksi suomalaista lainsäädäntöä.

Meno-tulo –teoria:
Meno-tulo –teorian perusajatus on jakaa tuotannontekijöistä suoritetut vastikkeet – menot – ja suoritteista saadut vastikkeet – tulot –eri laskentakausille niiden kuluiksi ja tuotoiksi.

Kulu: tilikaudelle jaksotettu meno tai sen osa.
Tuotto: Tilikaudelle jaettu tulo tai sen osa.

Tilinpäätöksen päätarkoitus on jakokelpoisen voiton laskeminen tuloslaskelman avulla. Taseen tehtävä on koota päättyneen tilikauden kirjanpidosta rahat, aktiivat ja pääomat sekä siirtää ne seuraavan tilikauden kirjanpitoon.



Tuloslaskelma:
Tuotot
-kulut
=Voitto


Tase:
Vastaavaa:
rahat
aktiivat
Vastattavaa
Pääomat


Meno-tulo –teoriaan liittyy kaksi keskeistä periaatetta: realisointiperiaate ja meno tulon kohdalle –periaate. Realisointiperiaatteen mukaan meno tai tulo realisoituu eli toteutuu suoritteen luovuttamishetkellä. Meno tulon kohdalle –periaatteen mukaan tilinpäätöksessä kirjataan menoista tuloslaskelmaan kuluiksi se osa, joka on tarvittu tilikauden tuottojen aikaansaamiseksi. Se osa menoista, joista vastaavat tulot on vielä saamatta siirretään tasetilin kautta aktiivana seuraaville tilikausille odottamaan kuluksi kirjaamista.

Meno-tulo –teorian heikkoutena pidetään poistoja ja hankintamenossa pitäytymistä. Hankintamenossa pitäytyminen merkitsee sitä, että inflaatio-olosuhteissa yritys näyttää ylisuuria voittoja, koska poistot ovat liian pienet verrattuna tuotantovälineiden hintojen nousuun. Näin ylisuurien voittojen jakaminen omistajille merkitsee pääomien jakamista yrityksestä. Samalla uusien tuotantovälineiden hankinta yritykseen vaarantuu.

Meno –tulo –teoria edusti aikanaan uudenlaista näkemystä kirjanpitoon. Ennen meno –tuloteoriaa pääpaino oli taseessa ja sen oikeellisuudessa. Meno-tulo –teoria ei anna taseelle juuri muuta merkitystä kuin tiliteknisen saldojensiirtotehtävän. Sen sijaan IAS katsoo keskeiseksi osakkeenomistajan ja investointimarkkinoiden edun, jolloin todenmukaiset, siis käyvät markkinaperäiset tasearvot katsotaan hyödyllisiksi, kun pyritään arvioimaan osakkeen arvoa.

Meno-tulo –teoria on menettämässä merkitystään suomalaisessa kirjanpitokäytännössä. Elinkeinoverotuksessa teorian asema on toistaiseksi vahvempi.